Glittertindenille sumusateessa
Päämäärä oli Glittertinden. Glittertinden on Norjan korkeimman vuoren Galdhöpiggenin kaksoissisar. Vuoret sijaitsevat vierekkäin Visdalenin länsi- ja itäpuolella. Molemmat ovat 2469 metriä korkeita, mutta Glittertindenin huippu on jää- ja lumipeitteinen - sen kallioperä jää 2451 metriin. Olimme saaneet ohjeet ottaa lumiraudat mukaan, koska jos sää on jäädyttänyt huipun, se on mahdotonta saavuttaa ilman rautoja.
Lähdimme Spiterstulenin tunturiasemalta aamulla kello 10.30. Ilma oli sumuisen kostea, vaikka suoranaisesti ei satanutkaan. Ensin reitti meni maantietä pohjoiseen puolentoista kilometrin matkan, tasamaata 1100 metri korkeudella. Sitten reitti kääntyi koilliseen ja alkoi nousta kohti Skautkampanin nenää. Se on Skauthöen vuoren pohjoisrinteessä oleva tasanne 1443 metrin korkeudessa. Siinä tapasimme kaksi englantia puhuvaa meistä, jotka olivat kotoisin Orkneyn saarilta ja myös menossa Glittertindenille.
Hetken tauon jälkeen jatkoimme jatkaa. Reitti eteni nyt lähinnä tasamaata, ehkä välillä jonkin verran nousten. Puolentoista kilometrin päässä retkeilymajan ja Glittertindenin polut erosivat. Jatkoimme vasemmalle pohjoiseen ja ylitimme Skauta-joen pieniä kiviä pitkin kävellen. Olimme edelleen noin 1450 metrin korkeudessa, kunnes kilometrin patikoinnin jälkeen tulimme Steindalselvelle. Siitä maasto alkoi vähän jyrkemmin nousta länsi-itä-suuntaista laaksoa pitkin. Laakson pohjoispuolelle jää Glitteroksle ja eteläpuolelle Glitterrundhoe. Niiden välistä Steindalenin laakson pohjoisrinnettä menee suora reitti Glittertindenin huipulle.
Laaksossa Steindalselven rannalla oli iso kivi, jonka vieressä pidimme toisen tauon 1650 metriä korkeudella ennen reitin jyrkintä osuutta. Välillä aurinko pilkisteli sumuisten pilvien takaa eikä sää ollut enää kovin kostea. Söimme suklaata ja joimme urheilujuomaa. Kello li 12.30 eli olimme taivaltaneet Spiterstulenista kaksi tuntia.
Tauon jälkeen oli loivaa nousua muutaman sata metriä, mutta siten alkoi reitin jyrkin osuus. Siinä näimme myös orkneylaiset, joilla olivat syömässä. Vilkutusten jälkeen matka jatkui. Jyrkkä osuus oli kivikkoinen rakkarinne, joka nousi kilometrin matkalla 400 metriä, 1700:sta 2100 metriin. Reitti oli kiviin merkitty punaisin T-kirjaimin, jotka oli juuri maalattu uudelleen ja erottuivat hyvin – vain joissakin vaikeammissa paikoissa, joissa näkyvyys oli kivien takia huono, seuraavaa merkkiä piti etsiä.
Jyrkän osuuden jälkeen reitti tasaantui, mutta nousisi vielä jäljellä olevan puolentoista kilometrin matkalla 350 metriä. Samalla rinne muuttui valkoiseksi ja jatkoimme matkaa lumessa. Jalkamme upposivat siihen noin parikymmentä senttiä. Sää oli sumuinen emmekä nähneet Glittertindenin huippua – vain puolipyöreää valkoista vuoren rinnettä.
Näimme myös toisen ryhmän, joka meni pari sataa metriä edellämme. Vajaa kymmenen hengen ryhmällä oli rinkat selässään, joten saavutimme sen aika nopeasti. He olivat menossa itäpuolella olevalle Glitterheimin retkeilymajalle, mutta halusivat laaksoreitin sijaan mennä Glittertindenin huipun kautta. Jatkoimme matkaa ja rinkkaryhmä jäi taaksemme. Orkneyn miehiä emme nähneet.
Glittetindenin pohjoisrinne on äkkijyrkkä ja pudotusta huipulta alas pohjoisen Grotbrean jäätikölle on noin parisataa metriä. Juurelta lähtee pohjoiseen reilun kahden kilometrinpituinen Trollsteineggje-vuorijono, jonka korkein huippu nousee 2300 metriin jäätikön vastaavasti laskeutuessa. Eteläpuolella taas oli jyrkkä, mutta kulkukelpoinen rinne. Se laskeutuu alas 650 metriä kilometrin matkalla. Allamme oleva jonkinlainen polku tuntui siis varsin turvallisuutta antavalta.
Sää oli sumuinen ja näkyvyys vain noin 50 metriä. Lumipolku eteni huipun eteläpuolella rinnettä pitkin. Huippua ei näkynyt ja sen määrittäminen oli vaikeaa. Hetken pohdittuamme päätimme kääntyä pohjoiseen ja katsoa, näkyisikö huippua siellä.
Tulimme länsi-itä –suuntaiselle harjanteelle, jonka pohjoispuolella oli jyrkänne. Varoimme menemästä liian lähelle jyrkännettä, sillä siinä saattaisi olla ns. lippoja. Tuulen puhaltaessa etelästä muodostuu talven mittaan helposti jyrkänteen ylitse menevä lumilippa, jonka päälle ei pidä astua – siitä voi pudota lävitse. Harjanteessa oli erilaisia huippuja emmekä tarkalleen tienneet, missä kohtaa olimme. Erkki epäili varsinaisen huipun olevan vielä idempänä. Rinkkaryhmä oli lähtenyt peräämme ja he myös tulkitsivat huipulle olevan vielä matkaa.
Glittertindenin huipulle
Niin lähdimme harjannetta pitkin itään. Harjanne nousi hiljalleen, mutta siinä oli vielä toinenkin valehuippu. Sen itäreuna oli hyvin jäinen ja antoi esimakua siitä, mitä Glittertindenin huippu vaikeimmillaan on. Jääosuus oli kuitenkin vain muutaman kymmenen neliömetrin kokoinen ja helposti kierrettävissä. Emme tarvinneet jäärautoja.
Jäärinteen takaisesta notkosta alkoi varsinainen viimeinen nousu Glittertindenille. Huipun saavutimme noin 14.30. Olimme tulleet Spiterstulenista pysähtymisineen nelisen tuntia. Huippu oli sumussa emmekä nähneet eteläpuolen Veobrean jäätikköä emmekä pohjoisen Trollsteineggjeä. Odottelimme huipulla sään selkenemistä ja otimme huipulla valokuvia. Sanoin rinkkaryhmän johtajalle, että ihailen hänen suunnistustaitoaan löytää huippu. En pidä itseänikään huonona suunnistajana, mutta huipun paikantaminen sumussa oli ollut minulle vaikeaa. Tähän rinkkamies vastasi, että hänen pitääkin tietää, missä mennään, sillä hän toimii norjalaisena vuoristo-oppaana ja käy Glittertindenillä useasti vuodessa. Lisäksi hän näytti minulle Gps:ää, joka on hyvä apu sumussa.
Glittertindenin huipulla oli kylmä. Tuuli puhalsi ja lumipeite sekä jää hohtivat pakkasta. Vajaan puolen tunnin huipulla oleskelun jälkeen lähdimme Erkin kanssa jälkiämme takaisin kohti länttä ja rinkkaryhmä jatkoi itään kohti edessä olevaa laaksoa ja retkeilymajaa.
Matka alaspäin lumihangessa sujui nopeasti ja tulimme lumirajalle jo vajaa puolituntia myöhemmin. Samalla taivas selkeni ja näimme Glittertindenin takanamme. Laskeuduimme auringonpaisteessa jyrkän osuuden ja pysähdyimme menomatkan kivelle Steindalselven varrella. Oli aika syödä päivän pääateria. Syödessämme Orkneyn kaksikko tuli Glittertihdeniltä ja tarjosivat meille viskipaukut huipulla käynnin kunniaksi. Sitten he jatkoivat matkaa.
Me aterioimme itsemme kylläisiksi. Sen jälkeen pakkasimme tavaramme ja matka jatkui menojälkiä Spiterstuleniin. Sinne tulimme noin 19.30. Glittertindenin retkemme oli kestänyt taukoineen yhdeksän tuntia.
TH
Tauko Steindalselven varrella
Näkymä taaksepäin: Auringossa takana
ennen laaksoa Skauthöen, josta reitti
etenee jokien vartta seuraten. Jyrkkä
kohta heti kuvan etualalla.
Rinkkaryhmän kanssa Glittertindenin huipulla
Erkki Taustana Glittertinden
Ruokatauolla. Takana Glittertindenin alarinnettä.