Voiko suurvalta Yhdysvaltojen apuun luottaa?

Yhdysvaltojen jalanjäljet ovat veriset – ja suuremmissa kansainvälisissä konflikteissa lopputulokseltaan usein varsin epäonnistuneet.

Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat pyrki estämään kommunismin leviämisen ja Neuvostoliiton vaikutusvallan kasvun. Patoamispolitiikkaa ja sijaissotaa – joissa Yhdysvallat ja Neuvostoliitto sotivat keskenään jonkin muun maan alueilla – olivat Korean ja Vietnamin sodat.

Korean sodassa (1950-1951/1953) muodollisesti YK:n alla toimivista joukoista yhdysvaltalaisia oli puolet ja ilmavoimien toiminnasta 96 prosenttia. Yhdysvallat epäonnistui Korean niemimaan pitämisessä yhtenäisenä ja Korea jäi jaetuksi maaksi eikä rauhaa ole vieläkään solmittu Pohjois- ja Etelä Koreoiden välille.

Vietnamissa Yhdysvallat soti (1955/1964-1976). 1975 kommunistinen Pohjois-Vietnam valtasi etelän, ja Yhdysvallat pakeni maasta täydellisessä sekasorron vallitessa ja pahasti nöyryytettynä.

Yhdysvaltojen patoamispolitiikka epäonnistui ja tuhot olivat suuret. Lähes kaikki Korean niemimaan suurkaupungit raunioituivat. Vietnamista tuli maailman pommitetuin maa. Sodissa kuoli yhteensä yli miljoona sotilasta ja kolme miljoonaa siviiliä.

Öljy piti Yhdysvaltojen huomiota Lähi-idässä. Yhdysvaltojen pitkäaikainen turvallisuuden asiantuntija Zbigniew Brzezinski painotti Lähi-idän alueen geopoliittista merkitystä. Ensisijaisena tavoitteena ei ollut niinkään öljyn saannin turvaaminen, vaan sen jakelun, erityisesti Kiinan öljyn saannin, valvonta. Brzezinski määritteli turvallisuuspolitiikan ”geopoliittisten intressien hallinnaksi”.

Vuonna 1991 Kuwaitin vapauttamisessa Yhdysvallat liittolaisineen kävi ensimmäisen ja 2003 toisen Persianlahden sodan Irakia vastaan. Vain ensimmäisellä näistä oli YK:n tuki. Sotien ja Saddam Husseinin kukistumisen jälkeen vastustajaksi nousi jihadistijärjestö Isis. Sodissa ja niiden jälkiseurauksissa kuolleiden määriä ei ole koskaan pystytty tai haluttu laskea, mutta arviot ovat puolesta miljoonasta 1,5 miljoonaan kuollutta ja neljä miljoonaa haavoittunutta. Irakin alueen infrastruktuuri tuhottiin käytännössä kokonaan, mikä oli hyvää kasvupohjaa Isisille ja edelleen jatkuville levottomuuksille.

Arabikeväässä 2011 Yhdysvallat siirtyi Irakista pikaisesti Libyaan ja takaisin edelleen Syyriaan. Libyassa Yhdysvallat tuki kapinallisia valvoessaan maan lentokieltoaluetta. Nato teki 26 000 taistelulentoa, joista Yhdysvallat neljänneksen. Syyriassa (2011-2019) Yhdysvallat tuki kapinallisia yhdessä Israelin, Britannian ja Ranskan sekä Turkin ja Saudi-Arabian kanssa vastassaan Syyrian hallitus ja sen tukemat Venäjä ja Iran (sekä Hizbollah) sekä omana ryhmänään Isis, joka oli Yhdysvaltojen yksi pääkohde alueella. Afganistaniin Yhdysvallat hyökkäsi Britannian kanssa 2001 syyttäen Afganistanin talebaneja al-Qaidan tukemisesta. Yhdysvaltojen ja Naton sekä liittolaisten, mukaan lukien Suomi, Afganistanin retki kesti 20 vuotta.

Libyaan ei demokratiaa ja rauhaa tullut, vaan uusi sisällissota 2014 ja edelleen jatkuva epävarmuuden aika.

Syyrian sisällissodassa kuoli kaikkiaan puolimiljoonaa sotilasta ja siviiliä, joista lapsia 22 000. Maanpakoon syyrialaisia lähti 13 miljoonaa, lähinnä Turkkiin. Syyrian Bašar al-Assad jäi Israelin ja lännen harmiksi valtaan. Afganistanissa yhdysvaltalaiset ja heidän tukijansa pakenivat Kabulista lähes Vietnamin sekasorron tapaan. Kahden vuosikymmenen sodassa kuoli varovaisten arvioiden mukaan 55 000 – 175 000 sotilasta ja siviiliä.

Kurdit tukivat Yhdysvaltojen sotatoimia Irakissa ja Syyriassa. Kurdit ovat maailman suurin etninen ryhmä, jolla ei ole omaa valtiota. Suhde kurdeihin tunnetaan Yhdysvalloissa ”toissijaisena” politiikkana. Kurdeja on tuettu silloin, kun siitä on ollut geopoliittisesti hyötyä, mutta heidät on hylätty heti, kun siitä ei ole ollut enää Yhdysvalloille hyötyä. Lähi-idässä kurdit ovat edelleen jätetty yksin – ja ilman omaa valtiota.

Vietnamin katastrofin jälkeen Yhdysvallat pyrki pitkään välttämään omien sotilaidensa lähettämistä etujaan ajamaan. Muutos tähän oli vain Persianlahden sodissa. Afganistan sodan alun epäonnistuneiden operaatioiden jälkeen Yhdysvallat pyrki käyttämään paikallisia, itselleen suopeita ”sijaistaistelijoita” hyväkseen operaatioissa. Paikallisilla afganistanilaislähtöisillä sotilailla oli paremmat edellytykset taistella vuoristossa kuin yhdysvaltalaisilla sotilailla. Tämä myös vähensi sodan mahdollista epäsuosiota Yhdysvalloissa ja laajemmin lännessä.

Sijaistaistelijoina monet näkevät myös Ukrainan sotilaat venäläisiä vastaan ja ei tilanne hyvältä näytä. Ukrainan, ja myös Venäjän tappiot, ovat hirveät, jos ja kun ne joskus lasketaan.

Yhdysvaltojen entinen ulkoministeri Henry Kissinger on todennut: On vaarallista olla Yhdysvaltojen vihollinen, mutta on kuolemanvaarallista olla Yhdysvaltojen liittolainen.

Muistetaan: Jokainen varautukoon selviämään viimekädessä omillaan, liikaa ”luottamatta vieraan apuun”, Suomen ”puolustaja on Suomen oma kansa”.