Ukraina vs Venäjä

Venäjä on oppinut sotimaan varsin taitavasti ensimmäisen vuoden törmäilyjen jälkeen. Kaikki sodat ovat loppupelissä jonkin verran erilaisia. Kenraali Toveri on sanonut, että sodat alkavat aina sekaannuksessa ja se osapuoli, joka nopeammin löytää käynnissä olevan sodan luonteen, menestyy paremmin.

Olen yrittänyt seurata sotatoimia Ukrainassa lähinnä Scrible mapsin ja Liveuamapsin pohjalta. Nyt näyttäisi siltä, että Venäjä on oppinut tekemään varsin taitavia operaatioita. Niissä on selkeä suomalainen piirre koukata vihollisen sivustoille tai selustaan uusia alueita vallatessaan. Ukraina on tässä toiminut suorastaan idioottimaisesti: se ei ole yrittänytkään vetää joukkojaan pois saarrostuksista vaan jättänyt ne sinne kuolemaan tai vangeiksi. Kynsin ja hampain pidetään kiinni jo menetetyistä alueista. Ukraina ei osaa tai kykene taktiseen perääntymiseen, jonka avulla valmistellaan tehokas vastahyökkäys.

Ukrainan Kurskin operaatio on täysin epäonnistunut, alun alkaen. Tavoitteena on varmaan ollut se, että venäläiset joutuvaisivat siirtämään joukkojaan Itä-Ukrainasta Kurskin alueelle ja näin paine Ukrainalaisia kohtaan idässä olisi pienentynyt. Tai se on ollut mainoshyökkäys, jolla Ukraina on pyrkinyt osoittamaan lännelle, että Ukrainalla on voimaa ja Ukrainaa kannattaa tukea. Tai sitten se on epätoivoinen yritys hankkia vaihtokauppa-aluetta tulossa oleviin rauhanneuvotteluihin.

Venäläiset eivät juurikaan siirtäneet joukkojaan idästä Kurskiin. Käytännössä kävi päinvastoin: Ukraina oli itse siirtänyt parhaita joukkojaan Kurskin hyökkäykseen ja näin Ukrainan puolustus idässä heikkeni. Ukrainan Kurskin hyökkäys typistyi omaan mahdottomuuteensa niin, että Venäjän ei edes tarvinnut tehdä mitään. Venäläiset upseerit laskivat, että Ukraina pystyy huoltamaan joukkonsa jonnekin 30 kilometriin ja sen jälkeen hyökkäys pysähtyy huollon puutteeseen.

Kohdealueiden sillat tuhottiin, mutta minulle on epäselvää, kuka ne teki. Tuhosiko Ukraina sillat estääkseen vähäisten venäläisjoukkojen pakenemisen tai estääkseen Venäjän vastahyökkäykset. Vai pyrkikö Venäjä tuhoamaan ne varmistaakseen Ukrainan hyökkäyksen pysähtymisen. Joet eivät loppupelissä ole Venäjän joukoille ongelma, koska Venäjällä on erinomainen kalusto jokien ylitykseen – johan Neuvostoliitto oli varautunut lukuisten jokien ylitykseen taisteluissa lännen joukkoja vastaan (ja matkallaan lännen metropoleihin?).

Ukraina on pystynyt sotaoloissa varsin modernien uusien aseiden kehittelyyn, niin maalle kuin merellekin, ja pystynyt aiheuttamaan niillä ikäviä yllätyksiä venäläisille. Uusien aseiden tuotannon määrän vain pitäisi Ukrainan kannalta olla paljon suurempi.

Venäjä on oppinut, miten Ukrainan sodassa edetä, paremmin kuin Ukraina. Ukrainan kuukausia etukäteen mainostettu vastahyökkäys kesällä 2023 meni niin huonosti kuin hyökkäys mennä voi. Käytännössä mitään ei saatu aikaiseksi. Tästä vastuu menee kuitenkin lännen upseereille, jotka painsotivat Ukrainan sellaiseen sodankäyntiin, johon ukrainalaisilla ei ollut koulutusta. Ukrainan puna-armeijaperinnettä ei niin vain yhdistetty natojoukkojen menetelmiin. Ylimielisyys on sodankäynnissä vaarallista. Venäjä sen sijaan ilmeisesti on oppinut, kuinka käydä sotaa Ukrainassa. Se ei käytä enää aiempaa vastaavassa määrässä panssarivaunujaan, koska Ukraina ne tehokkaasti länsiaseilla tuhoaa. Sen sijaan käytetään pieniä osastoja, jotka pyrkivät ottamaan haltuunsa uusia pieniä alueita. Näin rintamalinja pikkuhiljaa etenee länteen. Tässä paljon haukutut ja aliravitut Pohjois-Korean joukot toimivat erilailla ja aiheuttivat ukrainalaisille ikäviä yllätyksiä. Korealaiset hyökkäsivät alueillaan neljän yksittäisen osaston voimin eri suunnista ja tähän ukrainalaiset eivät olleet varautuneet. Näin korealaiset valtasivat aluksi tehokkaasti pieniä alueita Kurskin suunnalla – tosin ilmeisen suurin tappioin.

Ukrainalla on aseiden lisäksi pula sotilaista. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi allekirjoitti huhtikuussa mobilisaatiolain, joka laskee palvelukseen kutsuttavien alaikärajaa 27 vuodesta 25 vuoteen. Pieni hyppäys sivuraiteelle: Suomalaisilla on ollut vähän hurjempi meno. Järkytyin luettuani kirjakaupassa Jatkosodasta kertovan kaukopartiokirjan takakannen esittelyn, joka alkoi: ”Kokenut kaukopartiojohtaja, Mannerheim-ristin ritari, vänrikki Viljo Suokas, 23 vuotta…” Kirja kertoo Suokkaan kaatumisesta sissiretkellä. – Aiemmin Talvisodan sissiosastostaan Suokas oli vapautettu hänen edessä olevaa varusmiespalvelusta varten.

Ja toinen kohta Suomen sotilastiedustelusta kertovasta kirjasta, jossa Kylmän sodan (1968) kriittisessä tilanteessa luutnantti hermoilee, miten hän pärjää, jos sota tulee. Esimies eversti kysyi luutnantilta, minkä ikäinen tämä on? Vastaus oli 25 vuotta, johon eversti: ”Luutnantti, te olette aivan liian vanha mies sota-ajan komppanian päälliköksi”.

Nykyaikana on hyvin vaikeaa ymmärtää sitä vastuuta ja niitä uhrauksia, joita sota-ajan nuoret ovat Suomessa joutuneet kantamaan. Ukrainaan verrattuna joku toinen puhuisi varmaan lapsiarmeijasta.