Nato on sekä hyvä että paha

Naton ydinkysymys on siinä, että Nato on sekä hyvä että paha. Suomen poliittisessa johdossa halu liittyä Natoon oli niin suuri, että sinne mentiin hinnalla millä hyvänsä ja luopuen aiemmista presidentin lupauksista järjestää Natosta kansanäänestys. Kansanäänestys korvattiin internet-paneelissa tehdyillä tutkimuksilla, joita ei voi mitenkään verrata kansanäänestykseen, joka on merkittävin kansalaisten suoran vaikuttamisen keino.

Toisaalta keväällä 2022 pelko Venäjän pelko tasavallan johdossa oli niin suuri, että kansanäänestystä ei nähty mahdollisena järjestää. Jäsenyyshakemus haluttiin tehdä nopeasti, jotta ei tarvitse pelätä Venäjän vaikutuspyrkimyksiä tai jopa mahdollisia suoria aggressiivisia toimia Suomea kohtaan.

Lisäksi kansanäänestykseen valmistautuminen olisi nostanut esiin jäsenyydelle kielteisiä asioita, jota johto ei halunnut.

Vahvin perustelu Naton jäsenyydelle on se, että jos Suomella on ongelmia Venäjän kanssa, Suomi ei pärjää yksin. Tästä pätevä esimerkki on Jatkosota. Natoon liittyminen on Suomelle myös luontainen vaihtoehto, sillä Suomi olisi Euroopan kartalla oudossa paikassa, jos se olisi Ukrainan ja Valko-Venäjän seurassa Naton ulkopuolella.

Nato-jäsenyys myös edesauttaa Suomen talouden ja kaupan kasvua lännen kanssa.

Suomi tuntee olevansa enemmän länsimaa kuin itämaa, vaikka sen poliittisessa ja muussa kulttuurissa on vaikutteita molemmista suunnista.

Nato-jäsenyydellä on myös ongelmansa. Vakavin ongelma on se, että liittymällä Natoon Suomi on julistanut itsensä Venäjän viholliskesi. Tätä todistaa se, että Natoon liittymisen myötä Suomen armeija on määritellyt sotaharjoituksissaan vihollisekseen aiempien ”keltaisten” sijaan suoraan Venäjän. Samalla ”ryssäviha” on voimistunut Suomessa täysin sivistyneen käyttäytymisen ulkopuolelle.

Toinen ongelma on, että Naton jäsenenä Suomi voi joutua vedetyksi mukaan laajempiin eurooppalaisiin konflikteihin Venäjää vastaan, vaikka ei sitä itse haluaisi. Suomi on tässä etulinjan maa ja emme tiedä, miten kansainvälinen politiikka muuttuu ja vaikuttaa turvallisuuteemme.

Natolla on omat sisäiset ongelmansa, jotka tulevat sotkemaan Suomen politiikkaa ja asemaa. Kaikki Nato-maat eivät toimi demokratian ja ihmisoikeuksien periaatteiden pohjalta. Ne ovat monissa asioissa hyvin ristiriitaisia ja yksimielisyyden saavuttaminen näyttää olevan vaikeaa. Esimerkkeinä tästä vähenevä Ukrainan tukeminen, Suomen ja Ruotsin jäsenyyden hyväksyminen, Turkin, Unkarin ja Puolan eroavat näkökannat EU:lle tärkeissä asioissa.

Ongelma on myös Suomen joukkojen siirtyminen Naton komentoon, vaikka Nato ei tunne eikä hallitse Suomen olosuhteita. Yhtenä syynä Ukrainan kevään-syksyn vastahyökkäyksen epäonnistumiseen pidetään sitä, että Ukrainan ja Yhdysvaltojen komentajien näkemykset toimintatavoista olivat liian ristiriitaisia. Yhdysvaltojen upseerit painostivat Ukrainaa taktiikkaan, jolla ei ollut menestystä Ukrainan olosuhteissa. Massa-armeijaa johtavan suurvallan upseerit eivät ymmärrä, miten Suomen pieni ja joustava armeija toimii menestyksellisesti peitteisissä olosuhteissa – tästä todistuksena Talvisodan ja Jatkosodan torjuntataistelut.

Nato-jäsenyys tuo lukuisia avoimia kysymyksiä. Keskeisin niistä on se, miten Venäjä turvaa oman alueensa luoteisosan eli Suomen vastaisen rajansa. Venäjä näkee Suomen kynnyslautana Pietariin, Muurmannin radalle ja Murmanskiin, mitä Suomi on historiassa ollutkin. Suurvaltana Venäjä tulee omasta turvallisuudestaan huolehtimaan.

Venäjä ei pelkää, että Suomi hyökkäisi Venäjää vastaan, mutta se pelkää, että Suomi antaa, joko vapaaehtoisesti tai painostettuna, alueensa lännen käyttöön. Suomi alueena voi olla Venäjälle tärkeämpi kuin Itä-Ukraina. Yhdysvaltojen kannalta taas Suomen alue antaa mahdollisuuden jatkaa toisen maailmansodan jälkeistä strategiaa pyrkiä saartamaan Neuvostoliitto/Venäjä eri suunnista. Samalla se saa Suomesta kynnyslaudan niin Venäjää vastaan kuin myös mahdollisiin operaatioihin arktisella alueella.

On myös kysyttävä, mikä on Natoon liittymisen perimmäinen syy, koska koko ajan on kuitenkin vakuutettu, että Venäjän taholta ei ole sotilaallista uhkaa Suomeen.

Epäselväksi jää, mikä on Suomen vaikutusvalta Naton asioihin, vaikka se olisi Naton pöydässä asioista keskustelemassa. Samoin se, vakauttaako jäsenyys Fennoskandiaa, vai lisääkö se jännitystä. Ennaltaehkäisevää vaikutusta on myös tuotu esiin, mutta Suomen Nato-jäsenyys saattaa myös alentaa kriisin syntykynnystä. Ennalta ehkäisevä hyökkäys perustellaan aina puolustuksena.

Mikä on tilanne, jos ja kun kriisitilanteessa aletaan keskustella Naton 5. artiklan soveltamisesta eri Nato-maissa. On korostettu, että Suomi päättää aina kansallisesti joukkojen lähettämisestä muihin maihin. Näin on myös muiden maiden osalta silloin, kun ne päättävät mahdollisesta joukkojen lähettämisestä Suomen tueksi. Onko kriisitilanteessa tukea tulossa ja vastaavasti, montako prikaatia Suomi on valmis lähettämään muualle etenkin, kun ne ovat pois Suomen omasta puolustuksesta. Tästä Suomella on ikäviä kokemuksia Ruotsin vallan ajalta. Nykyisille Nato-Natseille ei pidä antaa liikaa valtaa.

Naton merkittävin heikkous on se, että järjestön jäsenmaat ovat laiminlyöneet omaa puolustustaan nimenomaan tavanomaisten aseiden osalta. Naton ainoa turva ovat ydinaseet. Onko Nato – ja Yhdysvallat – valmis turvaamaan jonkin rajamaan asemaa käyttämällä ydinaseita. Ainakaan se ei tuntuisi järkevältä.