Ovatko rauhan mahdollisuudet Ukrainassa nämä:

Ensimmäinen vaihtoehto: Ukraina jaetaan ja Venäjälle jäävät ne alueet, jotka se on jo lainsäädännöllisesti itseensä liittänyt. (Ellei näin käy, Venäjä jatkaa sotaa.) Ukrainalle taataan koskemattomuus sekä lännen että Venäjän taholta – Ukraina saa valita, kumpaan luottaa enemmän… Mahdollisesti rajoituksia Ukrainan kansainväliseen asemaan ja asevoimien vahvuuteen. Venäjä tuskin on valmis Ukrainan Nato-jäsenyyteen?

Toisena mahdollisuutena se, että Ukrainan sodan päättymisen yhteydessä sovitaan laajemmasta eurooppalaisesta turvallisuusratkaisusta. Tämähän on jäänyt kokonaan sopimatta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Tähän on kaksi mahdollisuutta: Eurooppaan luodaan puskurivyöhyke Naton ja Venäjän välille. Se sisältää sen mahdollisuuden, että Naton ”uusimmat” ja lähinnä Venäjää olevat jäsenmaat liu’utetaan Natosta ulos, eli Suomi, Viro, Latvia ja Liettua. Yhdysvaltalaisten konservatiivien vanha mielipidehän on, että Baltian maat (ja kaakkoinen Suomi) ovat vain Pietarin esikaupunkialueita.

Baltian maiden tilanne jatkuu samanlaisena kuin läpi historian: ne ovat vuoron perään sidoksissa niin länteen kuin itäänkin eikä heiltä itseltään paljoa kysellä. Tässä vaihtoehdossa palataan etupiirijaon puolelle.

Ruotsi säilyttää halutessaan Nato-jäsenyytensä, mikä on Suomelle kohtalokasta. Suomi jäisi yksin puskurialueeksi, jonka molemmin puolin olisi keskenään ainakin tiettyyn rajaan saakka vihamieliset voimat (toisin kuin Kylmän sodan aikana, jolloin tavallaan sekä lännellä että idällä oli oma puskurinsa).

Toinen mahdollisuus eurooppalaisen turvallisuusratkaisun lähtökohtana on se, mitä esimerkiksi emeritus Harle on tuonut julki eli luodaan Keski-Eurooppaan selkeä rautainen raja, joka toisella puolella on Venäjä ja toisella Keski- ja Länsi-Eurooppa. Tämä takaisi rauhan parhaiten molempien osapuolten sitoutuessa olosuhteiden pakosta rautarajaan eikä väliin jäisi puskurivaltioita, joista käydä jatkuvaa poliittista, salaista ja väkivaltaista (niin sisäistä kuin toisinaan myös ulkoista) taistelua. Puolustusmenot nousisivat viiteen prosenttiin.

Euroopan turvallisuusratkaisun ohella Suomen kannalta on kaksi lähiajan suurta pelkoa: Ensimmäinen ja suurin pelko on se, että Yhdysvaltojen (ja Lännen) tarkoitus Ukrainan kriisissä on alun alkaen ollut heikentää Venäjää ja siksi Länsi on kieltänyt Ukrainalta rauhan solmimisen Venäjän kanssa sekä antanut Ukrainalle apua ainoastaan niin, että se jotenkin pärjää, mutta ei riittävästi ratkaisun aikaansaamiseksi. Tämän pohjalta Suomen pelko on se, että Länsi haluaa jatkaa tätä Venäjän heikentämisen politiikkaa ja aiheuttaa, provosoida, sodan Suomesta Venäjälle. Näin Suomi joutuisi jatkamaan Ukrainan viitoittamalla toivottomalla tiellä.

Toinen pelko on se, että Venäjä päättää ratkaista luoteisen rajansa, Pietarin, Muurmannin radan ja Murmanskin turvallisuuden miehittämällä koko Suomen tai Kaakkois-Suomen tai Brežnevin mukaisesti Pähkinäsaaren rauhan rajaan saakka.

Toivottavasti molemmat pelot ovat vääriä.

Tiettyyn rajaan saakka itse luotan Venäjään ja Kremlin tahtoon ratkaista asiat neuvotteluteitse sen huolehtiessa omasta turvallisuudestaan. Väittäisin Putinin retoriikan olevan maltillisempaa kuin esimerkiksi Stubbin.

Toivottavasti luottamukseni Venäjään on oikea.

Jos luottamukseni ei ole oikea, niin tulevaisuus voi näyttää huonolta?